Uskonnon ja terrorismin historiasta

Kirjoittajat

  • Leena Malkki

Avainsanat:

terrorismi, ääri-islamismi, jihadistinen terrorismi, terrorismin historia, uskonto

Abstrakti

Terrorismi liitetään nykyisin vahvasti uskontoon. Tämä näkemys ei ole kuitenkaan historiallisesti perusteltavissa. Valtaosa erityisesti viime vuosikymmenten terrorismista on ollut pääosin poliittisesti motivoitunutta. Uskonnollisten motiivien yleistyminen alkoi arvioiden mukaan 1980-luvulla, ja tilastot näyttävät kasvun olleen erityisen merkittävää viimeisen noin kymmenen vuoden aikana. Uskonnollisen terrorismin yleisyydessä on kuitenkin suuria alueellisia eroja.


Uskonnollisen terrorismin yleistymistä on pidetty merkittävänä ilmiönä osin siksi, että sen on pelätty olevan poliittista terrorismia tuhoisampaa. Uskonnollisen motiivin ja tuhoisuuden yhdistämisessä yleisellä tasolla toisiinsa on kuitenkin oltava varovainen. Uskonnollisen terrorismin yleistyminen ei ole johtanut kuitenkaan keskimääräisen kuolonuhrien määrän per isku nousemiseen globaalilla tasolla. Lisäksi on ollut sekulaareja terrorikampanjoita, jotka ovat tuhoisuudessaan samaa luokkaa tuhoisimpien ääri-islamististen kampanjoiden kanssa.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2016-09-01

Viittaaminen

Malkki, L. (2016). Uskonnon ja terrorismin historiasta. Migration-Muuttoliike, 42(3-4), 27–30. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/89724

Numero

Osasto

Artikkelit