Passi – mikä ja miksi se on?

Kirjoittajat

  • Antero Leitzinger

Abstrakti

Passi tarkoittaa monen mielessä samaa kuin kansalaisuus – kaksoiskansalainen on kahden passin haltija, passittomalla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Toisaalta myös rikoksista epäillyt ja esimerkiksi 1860-luvulla ulkomaalaisten brittiläissyntyiset vaimot eivät saaneet sen maan passia, jonka kansalaisina silti pysyivät. Ulkomaalaisille ja kansalaisuudettomillekin puolestaan myönnetään muukalaispasseja, joita vuodesta 1922 kutsuttiin yleisesti Kansainliiton pakolaiskomissaarin, norjalaisen tutkimusmatkailijan nimellä Nansen-passeiksi. Palestiinalaiset matkustavat usein asuinmaansa passilla, josta ei hevillä huomaa kansalaisuuden puuttumista. Kiinan tasavallan (Taiwanin) passit kelpaavat Suomessakin, vaikkei Suomi tunnusta niitä myöntävää hallintoa itsenäiseksi valtioksi.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2017-06-01

Numero

Osasto

Artikkelit

Viittaaminen