Yksin saapuneet pakolaislapset
”Paljon puuttuu, kun isä puuttuu, mutta ihan kaikki puuttuu, kun äiti puuttuu”
Abstrakti
Artikkelissa kerron Suomeen ilman huoltajaa tulleista pakolaislapsista ja -nuorista sekä heidän kokemuksistaan, joita selvitettiin Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen EUprojektissa vuonna 2000. Väestöliiton projektissa työskennellessäni sain runsaasti taustatietoa tutkielman tekoa varten. Pro gradu työssäni olen selvittänyt haastatteluaineiston ja osallistuvan havainnoinnin avulla näiden pakolaislasten ja -nuorten kokemuksia, asumisjärjestelyjä sekä sosiaalisia verkostoja.
Sosiaalisten verkostojen ja sosiaalisen tuen teoria muodostavat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Verkosto voidaan määritellä teoreettiseksi konstruktioksi, jonka avulla voidaan kuvata ihmissuhteiden kokonaisuuksia ja vuorovaikutusta. Verkosto on muuttuva rakennelma, joka vaihtelee ajan ja tilanteiden mukaan. Sosiaalinen verkosto voidaan määritellä sosiaalista identiteettiä rakentavien ihmissuhteiden kuvaukseksi. Oleellista on yksilön oma käsitys siitä, keitä hänen verkostoonsa kuuluu, keiden kanssa hän on tekemisissä, keneltä voi saada apua ongelmiinsa ja ketkä verkostossa ovat toistensa kanssa suhteissa. (Seikkula 1994, 21–32.)
Yksilön sosiaalinen verkosto voidaan jakaa neljään kenttään tai lohkoon, johon kuuluvat (1) perhe, (2) sukulaiset, (3) koulun tai työpaikan suhteet sekä (4) ystävät, naapurit ja muut sellaiset sekä erillisenä ryhmänä ammattiauttajat. Ensimmäiseen osaan kuuluvat perhe ja perheenjäsenet, joiden kanssa päähenkilö asuu samassa taloudessa. (Mts.) Toisessa lohkossa ovat suku, perheenjäsenet ja sukulaiset, jotka eivät asu samassa taloudessa. Perheen jäsenillä ja suvulla on yhteistä esimerkiksi se, ettei kummastakaan voi erota. Kolmas verkoston osa ovat työ tai koulu ja muut päivittäiset suhteet. Neljännen osan muodostavat muut ihmissuhteet, kuten ystävät, naapurit, harrastuspiirin jäsenet ja erillisenä osana ammattiauttajat. Nämä suhteet päähenkilö voi itse valita
ja säilyttää omalla aktiivisuudellaan. Tällaiset suhteet edellyttävät muita suhteita enemmän yksilön omien sosiaalisten voimavarojen käyttämistä. (Mts. 21–23.)
Keskushenkilö on yksilön sosiaalisen verkoston tärkein voimavara. Kriisissä on usein kyse siitä, että tämän keskeisen henkilön toimintakyky on jollain tavalla heikentynyt tai lakannut kokonaan. (Mts. 29.) Ilman huoltajaa tulleet nuoret ovat joutuneet eroon verkostonsa päähenkilöstä, joka on useimmilla ollut äiti tai vanhemmat. Nuorten nykyisissä verkostoissa päähenkilö voi olla esimerkiksi sisar, veli, Suomessa oleva aikuinen sukulainen, ystävä tai laitoksen omaohjaaja.
Kaiken kaikkiaan sosiaalisen verkoston yhteyksiä eri elämänvaiheisiin, sosiaaliseen hyvinvointiin ja sairauksiin on Seikkulan mukaan tutkittu paljon. Eniten on kuitenkin tutkittu sosiaalisen tuen merkitystä sairastamisessa ja siitä toipumisessa. Sosiaalisen verkoston ominaisuuksien yhteyksiä näihin tapahtumiin on löydetty paljon, mutta tulokset ovat usein olleet yleisluontoisia ja osittain ristiriitaisia.
Yleisen käsityksen mukaan erilaiset stressitilanteet ovat hallittavissa joko henkilökohtaisten tai sosiaalisten voimavarojen avulla. Sosiaaliset voimavarat riippuvat ihmisen kytkennöistä toisiin yksilöihin, ryhmiin ja yhteisöihin. Tällaisten kytkentöjen avulla tarvittaessa käyttöön saatavia resursseja tai niiden käyttöön liittyviä odotuksia ja mahdollisuuksia sanotaan sosiaaliseksi tueksi. Sosiaalinen tuki voi tutkimusten mukaan edistää ihmisen hyvinvointia ja mielenterveyttä sekä vähentää elimistön rasitusta erilaisissa stressitilanteissa sekä ehkäistä pitkäaikaisstressiä. Sosiaalisen tuen voidaan sanoa ainakin lievästi suojaavan sairaudelta. (Uutela 1998, 208– 213.)
Tutkimus on laadullinen, ja se perustuu etnografiseen kenttätyöhön sekä teemahaastatteluihin. Pro gradu -työtäni varten haastattelin 15:a noin 11–19-vuotiasta ilman huoltajaa Suomeen tullutta nuorta. Vietin reilun kuukauden työharjoittelussa kahdessa eri puolilla Suomea sijaitsevassa laitoksessa, jossa nuoret asuvat. Suurin osa heistä asuu laitoksissa, osa sukulaisperheissä ja muutama oli hiljattain muuttanut asumaan yksin laitoksen yhteydessä sijaitsevaan tukiasuntoon. Osallistuvan havainnoinnin keinoin pääsin mukaan nuorten arkeen laitoksissa, haastattelemaan heitä. Paikan päällä ollessani saavutin jonkinlaisen nuorten luottamuksen tai ainakin tulin nuorten kanssa tutuksi, mikä mahdollisti haastattelujen teon. Haastattelujen avulla pyrin tuomaan esiin nuorten mielipiteitä ja kokemuksia.
Nuorten verkostoista saadut tiedot perustuvat nuorten omiin kertomuksiin ja siihen, mitä itse sain havainnoimalla irti. Käytän verkostoanalyysin ideaa joustavasti metodina, jonka avulla saan tietoa ilman huoltajaa Suomeen tulleiden nuorten sosiaalisista suhteista ja verkostoista.
