Uudistuva ruotsinsuomalaisuus

Tutkimus toisen polven ruotsinsuomalaisuudesta

Kirjoittajat

  • Annika Koskelainen

Avainsanat:

ruotsinsuomalaisuus, toinen polvi, kieli, identiteetti, juuret

Abstrakti

Ruotsinsuomalaiset muodostavat nykyään vakiintuneen vähemmistöryhmän Ruotsissa. Paljon on muuttunut vuosikymmenien myötä– sekä henkilö- että yhteiskuntatasolla – verrattuna suurten muuttoaaltovuosien aikaan. Asenteet suomalaisia kohtaan ovat Ruotsissa muuttuneet positiivisemmiksi ja ruotsinsuomalaiset itse tuovat taustansa rohkeammin esille. Varsinkin toisen polven ruotsinsuomalaiset, joille Ruotsi on ollut koti jo pienestä lähtien, ovat mielenkiintoinen ryhmä tutkia. Suomenkielisten siirtolaisten lasten kokemusten tunteminen voi auttaa ymmärtämään myös muiden vähemmistöryhmien tilannetta. Tässä tutkielmassa toisen polven ruotsinsuomalaiset kertovat kyselyvastausten ja haastattelujen kautta kokemuksistaan suomalaisuudesta Ruotsissa. Aihepiireinä ovat muun muassa suomalainen tausta, oma identiteetti, suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin merkitys, sukupolvien erot sekä vaikeat ja positiiviset asiat suomalaisuudessa. Suomi ja suomalaisuus ovat tärkeitä useimmille tutkimuksen informanteista, vaikka he samalla sulautuvatkin luonnollisesti ruotsalaiseen valtaväestöön. Usealla heistä on kuitenkin lapsuudestaan kokemuksia myös erilaisuudesta ja syrjinnästä. Nykypäivänä suomalainen tausta koetaan myönteiseksi asiaksi. Internet on tuonut mukanaan suuria muutoksia, sekä ruotsinsuomalaisten kohtaamispaikkoihin että tiedonhakutapoihin. Suomi-yhteydet ovat internetin kautta tavoitettavissa aina ja missä vain.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2017-09-01

Viittaaminen

Koskelainen, A. (2017). Uudistuva ruotsinsuomalaisuus: Tutkimus toisen polven ruotsinsuomalaisuudesta. Migration-Muuttoliike, 43(3), 10–13. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/89644

Numero

Osasto

Artikkelit