Kartoitus Varkauden yritysten työvoimatarpeista

Kirjoittajat

  • Heli Sjöblom-Immala

Abstrakti

Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana Suomi on kokenut suuren murroksen: syntyvyys on laskenut nopeasti, väestön muuttoliike on muodostunut vilkkaaksi ja elinkeinorakenteen painopiste on siirtynyt erityisesti palvelu- ja tietointensiivisille aloille. Tällä vuosikymmenellä kiihtyvässä työelämän rakennemuutoksessa ensinnäkin eläkkeelle siirtyvien määrä kasvaa ja toiseksi työllisyyden kasvu keskittyy korkean osaamisen aloille, joten muuttajat ovat yleensä hyvin koulutettuja.

Etelä-Suomessa ja muissa kasvukeskuksissa talouskasvu oli ripeää 1990-luvun alun laman jälkeen, kun sen sijaan Itä- ja PohjoisSuomessa elpyminen tapahtui hitaasti. Tämän yleiskehityksen seurauksena muuttoliike voimistui ja kohdistui yhä harvempiin kasvukeskuksiin. Alueen elinkeinorakenne on ollut ratkaisevassa asemassajakamassa alueita taantuviin ja kasvaviin. Yksipuolisista teollisista keskuksista ja seuduista on tullut yleensä muuttotappioalueita. Jos muuttotappioalueiden väestö, osaaminen ja yrittäjäpotentiaali vähenevät tietyn kriittisen massan alapuolelle, alueen kehitysedellytykset uhkaavat jäädä jatkossakin vähäisiksi. Poistuman korvaamiseen varautuminen parantaa maakuntien mahdollisuuksia menestyä myös tulevaisuudessa.

Yksi aluekehittämisen tärkeimmistä haasteista ja yritystoiminnan kasvun edellytyksistä on työvoiman saatavuus. Vaikka työttömiä on paljon, kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa työmarkkinoilla. Samanaikaisesti työttömyyden kanssa on työvoiman tarvetta monilla aloilla. Tämän vuoksi olisi tärkeä pyrkiä ennakoimaan oikein myös tulevat koulutustarpeet.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2004-01-01

Viittaaminen

Sjöblom-Immala, H. (2004). Kartoitus Varkauden yritysten työvoimatarpeista. Migration-Muuttoliike, 31(1), 9–14. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/91748

Numero

Osasto

Artikkelit