Argentiinan suomalaiset samoissa kansissa

Kirjoittajat

  • Marjatta Nieminen

Abstrakti

Vuonna 1906 siirtyi Suomesta Argentiinan Misionesin maakuntaan pääasiallisesti ruotsinkielisistä koostuva maastamuuttajaryhmä, joka perusti sinne Colonia Finlandesan nimellä kulkevan agraariyhteisön. Eivät sen jäsenet eikä kukaan muukaan silloin voinut kuvitella, että tästä yhteisöstä muodostuisi ikäänkuin pulppuava lähde, josta myöhemmin ammennettaisiin jatkuvasti uusia siirtolaistarinoita. Kertomusten kehittämisessä eivät ole erottuneet niinkään uudisraivaajiksi jääneet siirtolaiset, vaan toiset historian ja myyttien julkiset rakentajat: tiedemiehet, toimittajat, diplomaatit ja jopa turistit1. Juuri tästä 1906 vuoden siirtolaisuusliikehdinnästä syntyi Argentiinan suomalaisten eräänlainen yhteinen tarina syntysijoineen samassa merkityksessä kuin kansallisvaltiota rakennettaessa Kalevalasta tuli yhteinen henkinen kehto suomalaisille heimoille

Lataukset

Lataustiedot eivät ole vielä saatavilla.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2007-12-01

Numero

Osasto

Artikkelit

Viittaaminen

Nieminen, M. (2007). Argentiinan suomalaiset samoissa kansissa. Migration-Muuttoliike, 34(4), 29-34. https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/91416