Toronton ja Sudburyn suomalaisia tapaamassa

Kirjoittajat

  • Arvi Pihlman

Abstrakti

Vietin viime kesänä kuukauden Torontossa ja Sudburyssa haastattelemassa Kanadaan muuttaneita suomalaisia siirtolaisia. Mukaan mahtui myös jokunen siirtolaisten jälkeläinen. Omalta osaltani kyse oli Siirtolaisuusinstituutissa suorittamastani työharjoittelusta, jonka annin päätin hyödyntää myös tekeillä olevassa sosiaaliantropologian pro gradu – tutkielmassani. Siirtolaisuusinstituutti halusi haastatteluja arkistoihinsa mahdolliseen tutkimuskäyttöön, mutta sain varsin vapaat kädet suunnitellessani aineistonkeruuta. Olin muun muassa kiinnostunut kuulemaan siirtolaisuuteen liittyvistä kokemuksista, siitä kuinka haastateltavat rakensivat elämäänsä uudessa kotimaassaan ja niistä näkökulmista, joita he esittivät ajan myötä muuttuneesta sosiaalisesta ympäristöstään. Painopiste oli näin ollen menneiden muistamisessa, mutta omat tulkinnat ja ajatukset niin menneestä kuin nykyisestä elämästä olivat tärkeällä sijalla. Kirjoitan nyt joistakin matkalla tekemistäni havainnoista ja heränneistä ajatuksista. Lienee syytä korostaa, että ennen viime kesää aihepiiri ei ollut minulle entuudestaan tuttu.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2010-01-01

Viittaaminen

Pihlman, A. (2010). Toronton ja Sudburyn suomalaisia tapaamassa. Migration-Muuttoliike, 37(1), 43–46. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/91250

Numero

Osasto

Artikkelit