Kun ”Stalinin luuta” lakaisi amerikansuomalaisen siirtolaisperheen

Kirjoittajat

  • Veli-Pekka Kaivola

Avainsanat:

Amerikan suomalaiset, Yhdysvallat, Kanada, Neuvostoliitto, Neuvosto-Karjala, Stalinin vainot

Abstrakti

Siirtolaisuus Euroopasta Pohjois-Amerikkaan oli voimakasta 1900-luvun alkupuolella.  Suomestakin lähti sekä Yhdysvaltoihin että Kanadaan tuhansia paremman tulevaisuuden toivossa. Vilkkaimmillaan siirtolaisuus oli vuosina 1899–1913, jolloin Suomesta Amerikkaan matkusti jopa yli 20 000 siirtolaista vuodessa. Kangasalta kotoisin ollut 21-vuotias Anna Mäkinen oli 12-lapsisesta suurperheestä. Annan siirtolaisuustaival kohtasi vaikeuksia kuitenkinjo lähtövaiheessa. Annalla oli varaus upouuteen Titaniciin, mutta passin viivästymisen vuosi Anna pääsi päämääränsä New Yorkiin kesäkuussa 1912 yli kaksi kuukautta Titanicin uppoamisen jälkeen. Vuotta myöhemmin vuonna 1913 Vancouveriin  saapui 29-vuotias artjärveläinen maatilan poika Matti Lakkila, joka oli myös kova urheilija. Vuonna 1903 Matti hyppäsi korkeushypyn tuolloisen Suomen ennätyksen (175 cm). Työssään maanmittaajana Matti kiersi Etelä-Suomen eri paikkakuntia, kunnes päätti kertomatta etukäteen perheelleen lähteä siirtolaiseksi Kanadaan.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2020-01-01

Viittaaminen

Kaivola, V.-P. (2020). Kun ”Stalinin luuta” lakaisi amerikansuomalaisen siirtolaisperheen. Migration-Muuttoliike, 46(1), 51–54. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/95574

Numero

Osasto

Artikkelit