Kuulumisia Siirtolaisuusmuseolta

Kirjoittajat

  • Tellervo Lahti

Abstrakti

Suomen siirtolaisuusmuseo järjesti ensimmäisen esitelmätilaisuuden viime sotien aikaisista lastensiirroista jo vuonna 2007. Luennoitsijana oli itsekin sotalapsena Ruotsissa ollut Matti Höök. Yleisön joukossa oli runsaasti sotalapsena Ruotsissa tai Tanskassa olleita, lähinnä Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevia henkilöitä. Etelä-Pohjanmaan sotalapsikerho aloitti toimintansa ja yhteistyönsä Siirtolaisuusmuseon kanssa. Sotalapsien keski-iän ollessa nykyisin jo melko korkea kerho on pitänyt ”päättäjäiskokoontumisensa” pari kuukautta sitten joulukuussa.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2018-01-01

Viittaaminen

Lahti, T. (2018). Kuulumisia Siirtolaisuusmuseolta. Migration-Muuttoliike, 44(1), 26–27. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/89602

Numero

Osasto

Artikkelit