Kuka minun haudan hoitaisi?
Ikääntyneiden ruotsinsuomalaisten ajatuksia kotipaikastaan
Abstract
Monet Ruotsissa asuvat suomalaiset maahanmuuttajat ovat alkuvuosinaan kaivanneet takaisin synnyinmaahansa. Asian ovat todenneet tutkimuksissaan esimerkiksi Jari Kuosmanen (2001), Hanna Snellman (2003) ja Marja Ågren (2006). Ruotsinsuomalaisilla oli ikävä ennen kaikkea entiselle kotiseudulleen. He kaipasivat vanhempiaan ja lapsuudenkotiaan, perhettään ja vanhoja tuttaviaan. Monet ovatkin vuosien mittaan kehittäneet lujia siteitä Suomeen. Kesälomalle he menivät aikoinaan entiselle kotipaikkakunnalle, lomille lähdettiin heti, kun töistä päästiin ja töihin palattiin melkeinpä suoraan suomenlaivalta. Myös monet väitöskirjaani varten haastattelemistani ruotsinsuomalaisista kertoivat alkuvuosien koti-ikävästään (Lukkarinen Kvist 2006).
Haastattelujen yhteydessä kysyin mm. missä haastateltavani haluaisivat viimeisen leposijansa olevan. He vastasivat haluavansa sen Ruotsista, nykyiseltä asuinpaikkakunnaltaan. Kysyin tietenkin, miksi hautapaikan tulisi olla juuri siellä eikä jossain päin Suomea, ja vastaukseksi sain: ”Kuka minun haudan siellä [Suomessa] hoitaisi.” Tässä artikkelissa pohdin, miten vastauksen voi ymmärtää. Mitä vastaus kertoo migraatiosta ja migranttien sitoutumisesta ja kuulumisesta eri paikkoihin? Mitä on tapahtunut vuosikymmenien aikana sen jälkeen, kun alkuvuosien ensi-ikävä oli alkanut hellittää?
