Aivovuoto Suomessa – todellinen uhka vai myytti?

Kirjoittajat

  • Afnan Zafar

Avainsanat:

aivovuoto, inhimillisen pääoman liikkuvuus, innovaatiot, tutkimus- ja kehitystoiminta, Suomi

Abstrakti

Aivovuodosta sekä inhimillisen pääoman liikkuvuudesta on keskusteltu aktiivisesti nykyään Suomessa. Ilmiössä on kyse korkeasti koulutettujen ja ammattitaitoisten maastamuutosta. Ihmiset lähtevät maasta, jossa he ovat saavuttaneet nämä taidot, elämään ja työskentelemään ulkomailla. Viralliset tilastot ja tiedot osoittavat, että tilanne Suomessa on joka vuosi hälyttävämpi. Aivovuotoa on havaittu kaikilla sektoreilla, mutta syvimmin kärsivät tutkimusalat, luonnontieteet, biotieteet, humanistiset tieteet, antropologia, psykologia, tilastotiede ja ydintekniikka. Onko kuitenkaan todella kyse aivovuotoilmiöstä vai jostain muusta? Tämän artikkelin tarkoitus on selvittää, voidaanko Suomessa puhua aivovuodosta virallisesti käytettävissä olevien tietojen perusteella. Tutkimme myös aivovuodon tärkeimpiä syitä, sen tulevia vaikutuksia Suomen tutkimus- ja kehitystoimintoihin ja Suomen talouteen. Tämä on katsaus, joka perustuu aiempiin tutkimuksiin ja virallisiin tietoihin Tilastokeskuksesta. Artikkeli toimii perustana tutkimusvälineen kehittämiselle ja tulevalle tutkimukselle todellisen jatkuvan tilanteen analysoimiseksi.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2018-12-01

Viittaaminen

Zafar, A. (2018). Aivovuoto Suomessa – todellinen uhka vai myytti?. Migration-Muuttoliike, 44(4), 15–22. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/89398

Numero

Osasto

Artikkelit