Aivotihkuminen jatkuu Suomen talouden kohenemisesta huolimatta

Kirjoittajat

  • Johannes Niemeläinen
  • Juho Korhonen

Avainsanat:

aivotihkuminen, aivovuoto, ulkosuomalaiset, paluuaikomus, vetovoima

Abstrakti

Keskustelu Suomen aivovuodosta on jatkunut jo useamman vuoden. Vaikka kotimainen keskustelu keskittyy valtaosin tutkijoihin ja tieteentekijöihin, aivotihkuminen on todellinen ilmiö kaikkien korkeakoulutettujen keskuudessa. Ulkomailla asuvien suomalaisten ammattilaisten halukkuus palata on vähäistä. Taloustilanteen kohentumisesta huolimatta uudessa, vuoden 2018 kyselyssämme halukkuus palata oli jopa hieman laskenut, vaikka vastaajat arvioivat Suomen olevan yhtä houkutteleva kuin vuonna 2016. Lisäksi ulkosuomalaiset osaavat arvioida tarkasti halukkuutensa palata takaisin.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2019-01-01

Viittaaminen

Niemeläinen, J., & Korhonen, J. (2019). Aivotihkuminen jatkuu Suomen talouden kohenemisesta huolimatta. Migration-Muuttoliike, 45(1), 40–43. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/89379