Laaja kyselyaineisto ulkosuomalaisten poliittisesta osallistumisesta

Kirjoittajat

  • Johanna Peltoniemi
  • Hanna Wass
  • Marjukka Weide
  • Miroslav Nemčok

Avainsanat:

Poliittinen osallistumine, kirjeäänestys, äänestäminen, ulkosuomalaiset, kyselytutkimus, aineisto

Abstrakti

Vaikka ulkosuomalaisten määrä on ollut tasaisessa kasvussa viimeisten parinkymmenen vuoden ajan, heidän poliittinen painoarvonsa on säilynyt vähäisenä. Ulkomailla asuu yli 250 000 äänioikeutettua, mutta vain noin kymmenen prosenttia heistä äänestää Suomen vaaleissa. Kevään 2019 eduskuntavaaleissa oli ensimmäistä kertaa mahdollista äänestää kirjeitse ulkomailta. Muiden maiden kokemusten perusteella voidaan odottaa, että kirjeäänestys tulee pitkällä aikavälillä vaikuttamaan myönteisesti ulkomailla asuvien äänioikeutettujen äänestysaktiivisuuteen. Helsingin yliopistossa käynnissä olevassa tutkimushankkeessa toteutettiin kevään vaalien jälkeen laaja kyselytutkimus, johon vastasi 2 100 ulkomailla asuvaa Suomen kansalaista 50 eri maasta. Kyseessä on toistaiseksi suurin otannalla koottu aineisto ulkosuomalaisista. ”Facilitating Electoral Participation from Abroad” (FACE) -tutkimushanke tarkastelee erityisesti sitä, miten erilaiset joustavat äänestysmenetelmät edistävät poikkikansallista poliittista osallistumista ja ulkosuomalaisten poliittista edustusta yhteistyössä kahden muun tutkimushankkeen sekä Oikeusministeriön kanssa.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2019-12-01

Viittaaminen

Peltoniemi, J., Wass, H., Weide, M., & Nemčok, M. (2019). Laaja kyselyaineisto ulkosuomalaisten poliittisesta osallistumisesta. Migration-Muuttoliike, 45(4), 14–16. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/89327

Numero

Osasto

Artikkelit