Millainen on vetovoimainen korkeakoulukaupunki ja kuinka keskikokoinen korkeakoulukaupunki pärjää kilpailussa suurten kaupunkien kanssa?

Kirjoittajat

  • Kari Urpilainen

Avainsanat:

korkeakoulukaupunki

Abstrakti

Kansainvälisesti arvostettu opiskelukaupunki ei välttämättä ole asukasmäärältään suuri, ja esimerkiksi Oxfordissa ja Cambridgessa opiskelee vähemmän opiskelijoita kuin Jyväskylän tai Itä-Suomen yliopistoissa. Osaamisperustaisen yhteiskuntamme kehittäminen edellyttää moniarvoisia kouluttautumisen edellytyksiä myös maantieteellisesti laajasti, jotta suhteellisen pienen väestön koko resurssipotentiaali saadaan optimaalisesti käyttöön. Korkeakoulutusorganisaatiot ovat merkittävä voima myös aluekehityksessä. Keskikokoisten korkeakoulukaupunkien vahvuutena voi olla esimerkiksi halvempi vuokrataso, omaleimainen kulttuuri tai viihtyvyys.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2023-11-17

Viittaaminen

Urpilainen, K. (2023). Millainen on vetovoimainen korkeakoulukaupunki ja kuinka keskikokoinen korkeakoulukaupunki pärjää kilpailussa suurten kaupunkien kanssa?. Migration-Muuttoliike, 49(2), 12–13. Noudettu osoitteesta https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/141129

Numero

Osasto

Artikkelit